12.7.2016

Päivitystä pojan huoneeseen

Nyt saatiin pojan huoneeseen pientä päivitystä kun saatiin sängyn päälle päiväpeitto. Ja se on haaveilemani Marimekon Räsymatto! Aluksi ajattelin projektin olevan liian hintava kolmevuotiaan sängylle, mutta sitten ajattelin hommaa hieman uudestaan. Sänkyhän on 90x200 cm eli kokonsa puolesta se menee vaikka aikuisikään asti. Eli se olisikin melko edullinen kun ottaa käyttövuodet huomioon.

Kysyin mummiltani josko hän voisi peiton ommella, taitava tekijä kun kerran on. Mummi lupautui ompelemaan peiton ja soitteli seuraavana päivänä takaisin, että hän voisi ostaa kankaatkin ja tehdä peiton Joonatanille syntymäpäivälahjaksi. Sunnuntaina saatiin peitto kotiin ja pojan sängylle. Peittoon jätettiin ylimääräistä sekä pituuteen että leveyteen. Nyt ylimääräisen saa taitettua piiloon, mutta peitto ei ole liian pieni, jos myöhemmin pojalle tulee esimerkiksi runkopatjasänky.

Taas on hieman valmiimpaa. Tauluhyllyä olen ajatellut tuohon tapettiseinälle. Myös tuo valkoinen seinä on ollut mietinnässä, mutta luulen tapettiseinän olevan "luonnollisempi" paikka tauluhyllylle.

Lisää kuvia pojan huoneesta löytyy täältä.

2 kommenttia:

Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!