18.11.2015

Unelmien koti: takka

Vihdoin on tullut se aika, kun voin blogissa esitellä jotain valmista! Ja se jokin on meidän iki-ihana takka.
Takka on meille sisustuselementti ja tunnelmanluoja. Lämpöä se tuo tottakai jonkin verran, mutta se ei ole sen tarkoitus. Hullunkurista sinänsä. 

Takka on osa isoa avointa tilaa, lähinnä olohuonetta. Takka näkyy myös ulko-ovelta sisään tultaessa. Lasiluukku kahteen suuntaan ja siinä on hissimekanismi. Eli luukku aukeaa ylös- eikä ulospäin. 
Takkaliikkeestä saimme loistavan idean hormista, ja nyt hormi onkin hyvin sulautunut taloomme. Hormi lähtee takan takaseinästä vaatehuoneeseemme, josta se lähtee kohti kattoa. Tämä idea olikin jo alkuperäisissä piirustuksissa.
Olimme ajatelleet peltistä hormia, joka alkaisi näkymään yläkerrassa. "Takkamies" kuitenkin ehdotti harkkohormia kun selvisi talomme olevan kivitalo. Harkkohormilla saatiin piippu osaksi seinää, sillä se on rapattu seinän jatkoksi. Yläkerrassa tuossa pienessä seinän jatkeessa hormin olemassaolosta kertoo pienet tuuletusräppänät, jotka mies asensi ilmankierron varmistamiseksi. 
Harkkohormin ansiosta yläkerran oleskelutilaan tuli pieni syvennys, johon on tarkoitus laittaa tv-taso. Tuo tila lienee hyvin valoisa isojen ikkunoiden ansiosta, joten uskon tuon syvennyksen olevan telkkarin katselulle hyväksi. 
Takka on Schmid Ekko R100/45 h51. Käytännössä valitsimme takkasydämen ja haluamamme pinnoituksen. Lisäksi saimme vaikuttaa luukun korkeuteen lattiasta ja itse takan korkeuteen. 

Mitä tykkäätte? Itsehän jo näen joulusisustuksessa takan päällä kaksi Pentikin Petra-poroa (joita en edes omista). Joulusisustus on kuitenkin ajankohtainen vasta vuoden päästä, tai voisivathan ne porot siellä jo kököttää, vaikkei talo valmis olekaan.

2 kommenttia:

Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!