23.11.2015

Mun päivä, keskiviikko 18.11.

Aamulla herään 5.58. kun poika huutelee äitiä. Herätyskelloon herätys on asetettu 6.30, mutta lähestulkoon aina herätys on jo ennen sitä. Käpyttelen unen pöpperössä pojan huoneeseen, jutellaan ja halitellaan hetki sängyssä ennen kuin lähdetään aamupissalle. Heti jos koittaa mennä, saa vain kiukkuisen pojan. Vessassakäynnin jälkeen mennään vielä pötköttelemään äidin ja isin sänkyyn. Vähän ennen puolta noustaan ylös ja aloitetaan aamutoimet. Aamu venähtää, vaikka tarkoitus oli mennä hieman aikaisemmin töihin.

7.30 ollaan autossa ja lähdetään kohti päiväkotia. Tänään mennään autolla, koska otan kameran töihin mukaan. Tällä hetkellä valitaan ajoneuvo sään mukaan, aina sään salliessa mennään pyörällä. Päiväkodilta starttaan 7.45 ja töissä olen muutamaa minuuttia myöhemmin. Nappaan ruokalasta mukaan kahvimaitoa (omassa tapauksessa teemaitoa) ja vien ne opehuoneen jääkaappiin. Napautan teeveden päälle ja istahdan hetkeksi alas. Tunnit minulla alkavat aina vasta yhdeksältä, aamuisin juon aina kupposen teetä ja sen jälkeen aloitan päivän työt. Tuon tunnin aikana valmistelen tunteja, luen wilman ja vastailen tulleisiin viesteihin, tarkastan sisäisen intran mahdollisten tiedotusten varalta ja luen sähköpostit. Tänä aamuna wilmasta löytyi viestejä kolme, onneksi ihan vain "perusjuttuja" eikä mitään suurempaa selvittelyä vaativia. Koska oma läppäri on miehen töissä ollut jo suurinpiirtein viikon, lisään töissä kuvat luonnoksissa olevaan takkapostaukseen. Luonnostelen lupalapun oppilaiden koteihin, josko sen saisi tänään oppilaiden matkaan.
Tunnit alkavat kokeella, sitten matikkaa. Oma luokka lähtee käsitöihin ja toinen luokka tulee minulle kuviksen ja musiikin tunneille. Viimeisenä luki-opetusta. Yksi välituntivalvontakin mahtuu joukkoon. Opetustuntien jälkeen pidän pienen koulutuksen käyttöön tulleesta verkkoympäristöstä. Kohti päiväkotia noin 15.15. Yleensä jään tuntien jälkeen valmistelemaan, mutta nyt koulutuksen jälkeen ei jaksa. 
Lapset ovat ulkona kun haen poikaa päiväkodista, joten muutaman sananvaihdon jälkeen poika mukaan ja autolle. Kotona ollaan hieman 15.30 jälkeen. Ollaan vielä riisumassa ulkotamineita kun isi tulee kotiin. Lentävä vahdinvaihto ja pojat leikkimään taskulamppuleikkejä ja äiti valmistamaan ruokaa. Tänään todellista pikaruokaa, mössöä. 
Poitsut lähtevät rautakauppaan ja uimaan, minä jään poikkeuksellisesti kotiin. Viime viikolla puhuttiin, että voisin keskiviikkona napata hetken itselleni, ihan vain olla. Ruokakauppaan täytyy kuitenkin lähteä, voi on lopussa. 

Kauppareissulta palattuani majoitun sohvalle Emmerdalen pariin. On vaikeaa ihan vain olla. Mutta päätin pitää ajan itselläni, vaikka tekisikin mieli käyttää aika siivoamiseen, tavaran inventoimiseen tai johonkin hyödylliseen. 

Seitsemän jälkeen perheen miehet saapuivat kotiin ja siirryin puurokattilan ääreen. Pienempi oli kaatunut uimahallissa ja tuomisina oli valtava kuhmu takaraivossa. Siitä sitten juteltiin tovi ja poika kertoili paljon isosta pipistä. Yöllä siis edessä muutamia herätyksiä ihan vain varmuuden vuoksi. 

Vähän jälkeen yhdeksän on omatkin iltapesut suoritettu, tämä äippä on valmis nukkumaan.

Kuvasaldo päivältä jäi melko tyhjäksi, sen verran haipakkaa oli koko ajan. Kuten yleensäkin arkena. 

4 kommenttia:

  1. En kestä, toi maha, rakkautta! <3 <3 Piti myös pari kertaa lukee toi lause "toinen luokka tulee minulle kuviksen ja musiikin tunneille" ja miettiä hetki meidän kyseisiä tunteja okl:ssä :D Voi kun tuli sua ikävä! <3 -Hensu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Nää on kyllä aikamoisia taidonnäytetunteja :D Ihan mun juttu!

      Poista
    2. Niin ja hirmuinen ikävä! Just jokunen viikko sitten juttelin, että jahka torppa on kunnossa niin täytyy saada teitä kyläilemään.

      Poista
    3. Ehdottomasti, heti tullaan kun kutsu käy!

      Poista

Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!