1.3.2015

KUI design+alekoodi

Blogiyhteistyö
 
Oletteko kuulleet KUI designista? Kuten joillekin nimi saattaa kertoa, on kyseessä Turusta ponnistanut vaate- ja sisustusliike. KUI designilta löytyy paljon Turku-aiheisia ihanuuksia, kuten kuvissa näkyvät föri fun club -tuotteet. Poika sai pipon ja lapaset sovituspalkkiona ja nähdessäni isomman pojan sovittavan tuota paitaa, niin olihan se ostettava. Ja samalla itsellekin kotiutui tuubihuivi.
 

Alkujaan tuotteen valmistettiin muiden töiden ohella, mutta nykyään tuotantoa on ulkoistettu alihankkijoille. Edelleen iso osa tuotteista valmistetaan käsityönä Turussa. Tuotteita saa ostettua Local Shopista Turusta, mutta nykyään myös omasta verkkokaupasta. Suosittelen lämpimästi myymälässä piipahtamista, se on ihanan idyllinen paikka! Juuri oikeanlainen ympäristö näille tuotteille. Ja ihana henkilökunta. Sovitteluhässäkässä pieni poika oli unohtanut muistaakseni inkkaripäähineensä kauppaan ja heidän sovitellessa tuotteita oli selvinnyt heidän seuraava määränpää. Kaupalta lähdettiin toimittamaan tuon pienen miehen inkkaripäähine takaisin pojalle.


Itse olen kuolannut jo kauan KUI designin tuotteita. Lampunvarjostinta olen ihaillut siitä asti kun sen ensimmäistä kertaa näin. Nyt kovasti mietin olisiko tulevassa talossa sille sopiva paikka. Kaupalla ihailin pellavapyyhkeitä, niitä varmasti hankin jo tämän hetkiseen kotiin. Pupuset ovat myös äärimmäisen söpöjä! Paita olisi tällä hetkellä ajankohtainen ja jos meillä olisi tyttö, olisi mekko ehdoton! Ehkä huomaattekin, voisin jatkaa listaa vaikka kuinka!

 
KUI designin verkkokauppa aloitti toimintansa tämän vuoden alussa, löydät sen täältä. Nyt jos koskaan kannattaa käydä tutustumassa verkkokaupan valikoimaan, sillä KUI designin tytöt lupasivat lukijoilleni aivan mahtavan diilin! Maaliskuun ajan (siis koko maaliskuu!) verkkokaupasta saa -20 % koodilla rouvay.

 

 

2 kommenttia:

  1. Olipas nettikaupassa kaikkea kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Ja kaupalla oli vielä lisää ihanuuksia :)

      Poista

Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!