19.12.2014

Pienen ihmisen ikävä

Aiemmin olenkin kertonut, että olen asustellut tämän viikon yksinäni miehen ja pojan ollessa kotikonnuilla. Sama järjestely oli viime viikollakin, viikonloppuna oltiin koko perhe samassa paikassa. 

Mies on ollut päivisin rakentamassa taloa ja poika on ollut mummin, isomummin ja vaarin sekä isomummun hoidettavana. Tällä viikolla poika on kuitenkin alkanut reagoimaan tilanteeseen. 

Iltaisin uni ei ole tullut omassa sängyssä, kiukuttelua on ollut normaalia enemmän, isiä on yritetty purra ja muutenkin osoitettu mieltä. Eilen FaceTimen kautta näkyi kuvaa kiukuttelevasta ja huomionkipeästä pojasta, joka ei yhtään katsellut äitiä kohti. Tosin tuolloin oltiin jo hyvän matkaa nukkumaanmeno ajan ohi. Kyllä äidin silmät kostuivat. Ja sydäntä raastoi. Poika kaipanee äitiä ja isiä, sitä tavallista arkea.

Huomenna on vielä hieman töitä, tavoitteena ehtiä yhdentoista bussilla kohti rakkaita. Yritän lohduttautua ajatuksella tilanteen ainutlaatuisuudesta ja harvinaisuudesta. Silti sydän on hieman ahdistunut. 

Huomenna helpottaa. 



2 kommenttia:

  1. Eilen mummi kuuli kuitenkin yhden sanan joka vois vähän lämmittää mieltä,ÄITI :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!