7.10.2014

Kräftskiva 2014

Viime lauantaina vietimme kaveriporukan kanssa perinteisiä rapujuhlia. Päädyimmeköhän vuoteen 2008, kun pohdimme milloin perinne on aloitettu. Ei tässä siis vielä konkareita olla, mutta muutamat rapujuhlat ovat takana. Viime vuonna jäivät väliin, taisi vauva-arki olla niin monella niin hektistä.
 


Aina ollaan kokoonnuttu lähes saman porukan kanssa, joskus joku on ollut pois. Kolmetoista meitä taisi paikalla olla, yhdeksän on käynyt yläkoulua samalla vuosiluokalla. Siitä asti on pidetty yhtä, ainakin jollakin kombinaatiolla.



Pidetään rapujuhlat aina nyyttäreinä, jokainen tuo jotain yhteiseen pöytään. Itse olen aina päätynyt jälkiruokapuoleen. Ja kunnon bloggaajahan unohtaa ottaa kuvan siitä omasta tuotoksestaan!






Kolmella pariskunnista on noin vuoden ikäinen lapsi, yhdellä yksivuotiaan lisäksi kolmevuotias. Nyt kaikki lapset olivat hoidossa ja nämä juhlat olivat vain aikuisille. Viime tapaamisesta ilman lapsia on siis aikaa. Itse ainakin voin sen myöntää, että nautin tästä ajasta. Eikä se tee minusta huonoa äitiä. Me matkaajat jäimme isäntäväen luokse yöksi ja poika oli mummin ja papan luona. Seuraava aamu vasta luksusta olikin kun nautittiin mahtavasta aamupalasta (oikeastaan brunssista) aivan rauhassa. Se on todellista luksusta taaperoarjessa!

Vietättekö te rapujuhlia?

6 kommenttia:

  1. Herkullista, itsekin olen saaristossa tottunut rapujuhliin vaikka nyt jääneet vähemmälle viime vuosina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa kun pöytä notkuu herkkuja ja vieressä on hyvää seuraa!

      Poista
  2. Voi luoja! :) Ihanan näköisiä ruokia!!!! Nam! Vesi oikein herahti kielelle, kun noita katseli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä aivan ihania! Ja kaikista ei edes tullut kuvaa :)

      Poista

Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!