11.7.2014

1

Vuosi sitten tiistaina olimme miehen kanssa kiertelemässä Bauhausissa ja katselemassa erilaisten pintamateriaalien hintoja. Appivanhemmat saatuivat olemaan siellä samaan aikaan. Raskausviikkoa oli tuolloin 40+5. Vauvalla ei tuntunut olevan minkäänlainen kiire masun ulkopuolelle.

Autoon istuessani kuitenkin jotain tapahtui. Jotain lirahti. Hain varoiksi pyyhkeen takaluukusta penkin suojaksi. Matkalla takaluukulle lirahti lisää. Matkalla kotiin lirahteli silloin tällöin. Kotona vaihdoin hieman vaatetta ja nappasin sairaalakassin mukaan. Oli aika lähteä sairaalaan. 

Makoilin käyrillä jonkun tovin, oli kuulemma hieman kiirettä. Supistuksia ei kuitenkaan tullut, joten minä menin viettämään levollista yötä osastolle ja mies kotiin. Seuraavana aamuna aloitettaisiin käynnistys mikäli mitään ei luonnollisesti tapahtuisi. 

 
Keskiviikkona aloitettiin käynnistys pillereillä. Supistuksia piirtyi monitorille, minä en tuntenut mitään. Mies meni jälleen yöksi kotiin ja minä jäin odottelemaan sairaalaan. 

Torstaina aamulla lääkärin tarkastuksen jälkeen minut passitettiin synnytysosastolle oksitosiinikäynnistykseen. Johan alkoi tapahtua! Kolmen hujakoissa pyysin epiduraalia, nyt kyllä supisti. Kuuden aikoihin olisin kaivannut lisää epiduraalia. Sitä ei herunut, sen sijaan annettiin lupa ponnistaa. 

 
11.7.2013 kello 19.02 syntyi rakas poikamme, strategisilta mitoiltaan 51cm ja 3885g. 

Nyt tuo pieni vauva on yksivuotias, virallisesti taapero. Jotenkin jo niin iso, mutta kuitenkin niin pieni. Hän harjoittelee kävelyä ja itse syömistä. Hän leikkii ja ymmärtää jonkin verran puhetta. Hän innostuu mopoista, tykkää viinirypäleistä ja rakastaa piimää. Strategisilta mitoiltaan 78cm ja 10 980g.
 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niissä vaan on sitä jotain! Katsotaan olenko teinivuosina vielä sitä mieltä :)

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista

Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!